Farkkuhaalari – Hot or Not?
Voitko Sä Hyvin?
Treeniviikkoni – Miten Treenaan Nyt?
Tarpeeksi Tavaraa
Käynnistymisvaikeuksia Loman Jälkeen
10 Havaintoa Lontoosta

Käynnistymisvaikeuksia Loman Jälkeen

En tiedä onko teillä samaa ongelmaa, mutta olen huomannut, että minun saattaa olla todella vaikea päästä takaisin omiin rutiineihini loman jälkeen. Viime viikko oli treenien suhteen täysin suossa tarpomista, joten jätin sitten suosiolla loppuviikon treenit kevyemmiksi. Mua jostain syystä väsytti tuo reissu jälkikäteen niin paljon, että vasta maanantaina vireystilani oli takaisin normaalissa. Nukuin joka päivä työpäivän jälkeen päikkäritkin kunnon yöunien kera. Onneksi nyt on saatu arki takaisin raiteilleen!

Alkuviikon treenin kulkivat tietysti viikonloppuisten fitneksen EM-kisojen vuoksi erittäin hyvällä motivaatiolla. Erityisen tyytyväinen olin kun Sherko Eliassi otti toisen EM-kultansa men’s physiquessa. Siinä vasta on huippulahjakas urheilija, joka on samalla nöyrä ja määrätietoinen. Just sellainen kuin mestarin tuleekin olla. Onnea vielä kertaalleen Sherko!

Mä olen ottanut tuon valmennuksen tekemän treeniohjelman lisäksi itselleni kaksi treenitavoitetta tälle vuodelle. Haluaisin nimittäin kyykätä täydellisellä tekniikalla ainakin oman painoni (joo tiedän, oon heikko, mutta tekniikka ennen kaikkea) sekä penkata 60 kiloa. Meillä on nimittäin juhannuksena mökillä leikkimieliset olympialaiset, jonka yksi rasti on penkkikisa enkä halua hävitä sitä taas. Mulla oli viimeksi kunnolla kotiinpäin vedetyt sinclairit ja olin silti huonoin 😀 Ja olympialaisten lisäksi, onhan penkkaaminen ja muu voimailu ihan hauskaa muutenkin! Olen tässä mietiskellyt myös, että pitäisikö opetella myös tempauksen alkeet? Idean tähän sain kun kävin tällä viikolla Catien kanssa kahvilla ja hän kertoi omista suunnitelmistaan painonnoston parissa. Catien hauskaa Youtube-kanavaa voit seurata täältä. He said my legs are weak-jaksossa seikkailee mm. allekirjoittaneen avopuoliso valmentajan roolissa 😉

Millaisia treenitavoitteita teillä on tälle vuodelle?
Seuraa blogia Facebookissa, InstagramissaBloglovinissa tai Blogit.fissä.

2 responses to “Käynnistymisvaikeuksia Loman Jälkeen

  1. Kivassa kunnossa oot ja hitsi miten nopee jätkä sul on! Kivaa kevään jatkoa:)

    1. Samoin! Ja kiitoksia 🙂 Hän on kehittynyt varsin nopeaksi vuosien varrella. Katseltiin tuossa joku päivä itseasiassa hänen treenivideoita muutaman vuoden takaa niin oli siinä kehitystä tullut!

Vastaa

css.php