Category

Personal

Category

Kun sun eroa puidaan Jodelissa

Viimeisestä postauksesta onkin jo jonkun verran aikaa, pahoittelut siitä. On ollut jonkun verran käytännön asioita eron jälkeen hoidettavana ja joitain asioita ei ole vain yksinkertaisesti saanut aikaiseksi tehdä. Yksi niistä on koneella istuminen työpäivän jälkeen (oikeasti mulla ei ole pöytäkone vielä edes asennettuna). Haluan ensinnäkin kiittää teitä ihan mahtavasta tuesta tuohon aikaisempaan postaukseen liittyen, mä en oikeasti odottanut ihan sellaista viestiryöppyä. Kiitos <3

Tietysti on aina yhtä riskialtista kertoa omia henkilökohtaisia asioitaan julkisesti, mutta päätin sen jokatapauksessa tehdä ja se helpotti oloani oikeasti todella paljon. Ihan kuin olisi saanut valtavan taakan pois harteiltaan ja jatkettua elämää eteenpäin edes jollain tasolla. Yhtä asiaa en tosin voinut käsittää ja se on tuon eron puiminen ja syntipukkien etsiminen Jodelissa. Naureskelin niille aivan kippurassa, sillä siellä heiteltiin mitä villimpiä veikkauksia esimerkiksi mun ja Zahir Khudayarovin vispiläkaupasta. C’moon ihmiset, ottakaa nyt rauhassa 😀 Kyse ei ole mistään sellaisesta. Joskus erossa on kysymys kokonaisuudesta, eikä mistään yhdestä tapahtumasta tai henkilöstä.

Mutta aikamoinen kuukausi siis kaiken kaikkiaan takana. Sanotaan, että ei ole tavatonta, että kaikki negatiivinen kerääntyy yhteen ajankohtaan ja niin on tosiaan viimeisen kuukauden aikana käynyt aina työjuttuja myöden.  Jossain vaiheessa meinasi jopa iskeä pienoinen epätoivoinen, kun mietin mitä olen tehnyt väärin ansaitakseni kaiken tämän yhdellä kertaa. Toisaalta kaikesta huonosta huolimatta tämä uuden alku on ollut omalla tavallaan piristävää ja hyvää itsetutkiskelun aikaa. Jo se, että olen joutunut oikeasti pysähtymään ja miettimään kunnolla mihin suuntaan haluan viedä elämääni, tuntuu virittäneen kaikki aistini aivan äärimmilleen.

Olen ollut aina sellainen tyyppi, joka suunnittelee elämäänsä hyvin pitkälle eteenpäin, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa mulla ei ole mitään hajua mihin suuntaan olen sen kanssa menossa. Välillä se hieman jopa pelottaa ja välillä nautin tilanteesta täysin siemauksin. Tällä hetkellä en jaksa juurikaan stressata, sillä luotan siihen, että kaikki järjestyy <3

Kuvat: Laura Lövgren

Seuraa blogia FacebookissaInstagramissa ja Bloglovinissa.
Liity myös Youtube-kanavani tilaajaksi.

Aika jatkaa eteenpäin — Yksin

Yritin aloittaa postauksen viisailla sanoilla, mutta yhtäkään ei tule päähäni. Ympäripyöreitä sanoja muutoksen hienoudesta ja siitä kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Nyt ei vain juuri tunnu siltä, että muutoksessa olisi mitään hienoa. Enemmänkin pelottaa ja ahdistaa miten asiat jatkossa setviytyvät. On paljon uutta mietittävää ja nyt täytyy miettiä tarkemmin sellaisia asioita, joita ei olisi halunnut joutua tarkemmin ajattelemaan.

Mietin pitkään tulenko kirjoittamaan tästä blogiin mitään, mutta huomasin, että minua vaivaa se jatkuvasti enemmän ja enemmän jos en kirjoita. Niin suuria muutoksia se tuo elämääni. Ja pakkohan sitä on oloa jollain tavalla purkaa, sillä en ole päässyt tämän takia muun bloggaamisen kanssa ollenkaan eteenpäin kun on sen verran isoja myllerryksiä taustalla.

Olen siis eronnut pitkäaikaisesta avopuolisostani. Henkilöstä, jota olen rakastanut kaikkein eniten. Hänestä, joka on tuonut mulle tukea, turvaa ja normaaliutta elämään aina  ensitapaamisestamme lähtien ja jonka kanssa olen saanut kasvaa ja jakaa kodin yhdeksän vuoden ajan. Tuntuu varsin oudolta ajatella päässään, että on nyt yksin. Varsinkin kun oma identiteetti, muistot ja rutiinit ovat melkein kymmenen vuoden ajalta tavalla tai toiselle kietoutuneet toisen kanssa yhteen.

En lähde kaunistelemaan asiaa — olen ollut tästä todella riekaleina. On ollut vaikea nukkua ja ruokahalua ei ole juurikaan ollut, nyt jo vähän helpottaa. Painoakin on pudonnut muutamassa viikossa kuusi kiloa. Olen tosissani joutunut pakottamaan itseni syömään, vaikka ei ole tehnyt yhtään mieli. Koko kroppa käy muutenkin tästä kaikesta aivan kierroksilla. Saatan jopa herätä yöllä kesken unen siihen, että sydän tuntuu pamppailen rinnasta ulos ja muuten varsin hyvä keskittymiskykyni on ollut aivan uskomattoman huono.

Olen onnellinen, ettei eropäätökseen kuulu mitään draamaa, mutta kyllä se silti hajottaa. On niin paljon uusia asioita mietittävänä esimerkiksi asumisen ja talouden hoidon suhteen. Mitä talouteen tulee — on melkein ironista, että kirjoitin jonkun aika sitten säästämisestä postauksen. Budjetit tulevat heittämään lähikuukausina härän pyllyä, sillä pesäjaon jälkeen ostettavaa tulee olemaan paljon. Tietokone, telkkari, tiskikone jne. Hui sitä rahanmenon määrää!

Sellaista siis tänne tällä hetkellä. Päivät ja mieliala ovat olleet varsin vaihtelevia, mutta olen parhaani mukaan koittanut keskittyä kaikkeen positiiviseen. Kauhean helppoa se ei välillä ole ollut, mutta koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan. On vain pidettävä mieli positiivisena ja toisteltava itselleen, että kyllä tämä tästä.

Seuraa blogia FacebookissaInstagramissa tai Bloglovinissa.
Liity myös Youtube-kanavani tilaajaksi.

Pray for Turku – Pray for us

Tuntuu hassulta kirjoittaa tätä postausta. Postausta, josta suunnittelin viikonlopun kunniaksi aivan erilaista, jotain hieman piristävämpää, mutta tämän päivän tapahtumat eivät voi olla vaikuttamatta siihen. Tarkoituksena oli laittaa alekoodia vaatteiden verkkokauppaan, mutta se tuntuu aika turhamaiselta nyt. Samoin omat hymyilevät kasvot kuvissa. Nyt ei paljoa hymyilytä. Ironisesti satuttiin ottamaan nämä kuvat vielä parinsadan metrin päästä hyökkäyspaikasta.

Otsikoksi en keksinyt parempaa. En ole edes kauhean uskonnollinen, mutta kyllä oman pienen kotikaupungin tapahtumat pysäyttävät. Varsinkin jos on itse tuolloin paikalla. Lähdin töistä tänään hieman aikaisemmin, jotta ehtisin varmasti bussiin. Myöhästyin siitä kuitenkin ja jäin odottelemaan keskustassa seuraavaa. Kirjoittelin rauhassa viikonlopun to do-listaa, kunnes huomasin, miten ympärilläni olevat ihmiset alkoivat liikehtimaan epänormaalin kiihkeästi. Kuuntelin sivukorvalla kahden naisen hermostunutta keskustelua siitä, miten heitä vastaan oli juossut ihmisiä, jotka olivat varoittaneet menemästä keskustaan. Muutama lauseenvaihto taposta, sapelista ja kuolleesta henkilöstä. Monta miestä jahtaa jossain jotain. Mitä täällä tapahtuu?! Suuri epätietoisuus ihmisten kasvoilla paljasti, ettei ollut kyse mistään tavallisesta perjantaikahakasta. No, ei sellainenkaan tavallinen olisi Turun kaduilla kesken päivää, mutta kuitenkin.

Poliisiautoja ajoi pillit puhkuen ohi. Välillä ambulansseja. Menin jossain vaiheessa laskuissa sekaisin. Epätietoisuus oli valtava ja tuli vain sellainen olo, että täältä on päästävä välittömästi pois. En tiennyt olimmeko juuri nyt itsekin vaarassa siinä pysäkillä seisoessamme. Yritin kaikista mahdollisista paikoista etsiä jotain tietoa tapahtuneesta. Ei missään mitään. En tiennyt oliko hyökkääjiä kuinka monta ja olivatko he vielä vapaalla jalalla. Olin tarpeeksi kaukana tapahtumapaikasta, että en tiennyt varmasti mitä oli tapahtunut, mutta näin silti Aurakadun ja Yliopistonkadun kulman olevan sekaisin. Hyppäsin ekaan vastaantulevaan bussiin, jotta pääsisin mahdollisimman kauas keskustasta. Soittaisin sitten taksin jostain kotiin.

Bussi kulki hyökkäyspaikan ohi. Maassa makasi eloton verinen ruumis. Brahenkadun puoli Puutorilla oli tukittu poliisiautoilla. Kävelen aina tuota kyseistä reittiä kuntosalille, joten oli onni onnettomuudessa, että juuri tänään olin päättänytkin mennä treenaamaan toiselle salille. Tai enhän nyt enää ollut menossa yhtään minnekään muualle kuin mahdollisimman kauas keskustasta.

Samalla puhelin alkoi täyttymään viesteistä. Toljotin niitä hetken, kunnes iski suuri huoli omasta pikkuveljestäni, joka tulee koulusta keskustan kautta kotiin. Soitin ensimmäisenä äidilleni ja itkua pidätellen takeltelin, että ovathan kaikki perheenjäsenet kotona juuri nyt. Olivathan he. Onneksi veljeni oli päässyt jo aikaisemmin koulusta.

Mulle iski bussissa sellainen epätodellinen pelon tunne, jota en ole ennen kokenut. Tai kylläpäs olen. Fiilis tuntui vähän samalta kuin silloin kun toinen pikkuveljeni kuoli. Sellainen suru, epätoivo ja shokki samaan aikaan. Nyt jälkeenpäin se tuntuu vähän naurettavalta, sillä mullehan ei edes käynyt mitään. Kai mä saan silti tuntea näin?

Meni tämän illan suunnitelmat uusiksi, sillä en ole pystynyt olla selaamatta somea. Hirveää spekulaatiota osassa, kun juuri mistään ei pystytä vielä olemaan varmoja. Jossain väitettiin, että Saksassakin olisi tapahtunut jotain, mutta en löytänyt siitä mitään tietoa. Miten tässä mielentilassa voi mennä edes nukkumaan?

Miten Turun tapahtumat vaikuttivat teidän elämäänne?
Shortly in English:

There was a stabbing attack at my home city today and I was there. I planned to post something else (that’s why I’m smiling in these pictures) but feeling angry and sad at the moment.

css.php