Category

Personal

Category

Pray for Turku – Pray for us

Tuntuu hassulta kirjoittaa tätä postausta. Postausta, josta suunnittelin viikonlopun kunniaksi aivan erilaista, jotain hieman piristävämpää, mutta tämän päivän tapahtumat eivät voi olla vaikuttamatta siihen. Tarkoituksena oli laittaa alekoodia vaatteiden verkkokauppaan, mutta se tuntuu aika turhamaiselta nyt. Samoin omat hymyilevät kasvot kuvissa. Nyt ei paljoa hymyilytä. Ironisesti satuttiin ottamaan nämä kuvat vielä parinsadan metrin päästä hyökkäyspaikasta.

Otsikoksi en keksinyt parempaa. En ole edes kauhean uskonnollinen, mutta kyllä oman pienen kotikaupungin tapahtumat pysäyttävät. Varsinkin jos on itse tuolloin paikalla. Lähdin töistä tänään hieman aikaisemmin, jotta ehtisin varmasti bussiin. Myöhästyin siitä kuitenkin ja jäin odottelemaan keskustassa seuraavaa. Kirjoittelin rauhassa viikonlopun to do-listaa, kunnes huomasin, miten ympärilläni olevat ihmiset alkoivat liikehtimaan epänormaalin kiihkeästi. Kuuntelin sivukorvalla kahden naisen hermostunutta keskustelua siitä, miten heitä vastaan oli juossut ihmisiä, jotka olivat varoittaneet menemästä keskustaan. Muutama lauseenvaihto taposta, sapelista ja kuolleesta henkilöstä. Monta miestä jahtaa jossain jotain. Mitä täällä tapahtuu?! Suuri epätietoisuus ihmisten kasvoilla paljasti, ettei ollut kyse mistään tavallisesta perjantaikahakasta. No, ei sellainenkaan tavallinen olisi Turun kaduilla kesken päivää, mutta kuitenkin.

Poliisiautoja ajoi pillit puhkuen ohi. Välillä ambulansseja. Menin jossain vaiheessa laskuissa sekaisin. Epätietoisuus oli valtava ja tuli vain sellainen olo, että täältä on päästävä välittömästi pois. En tiennyt olimmeko juuri nyt itsekin vaarassa siinä pysäkillä seisoessamme. Yritin kaikista mahdollisista paikoista etsiä jotain tietoa tapahtuneesta. Ei missään mitään. En tiennyt oliko hyökkääjiä kuinka monta ja olivatko he vielä vapaalla jalalla. Olin tarpeeksi kaukana tapahtumapaikasta, että en tiennyt varmasti mitä oli tapahtunut, mutta näin silti Aurakadun ja Yliopistonkadun kulman olevan sekaisin. Hyppäsin ekaan vastaantulevaan bussiin, jotta pääsisin mahdollisimman kauas keskustasta. Soittaisin sitten taksin jostain kotiin.

Bussi kulki hyökkäyspaikan ohi. Maassa makasi eloton verinen ruumis. Brahenkadun puoli Puutorilla oli tukittu poliisiautoilla. Kävelen aina tuota kyseistä reittiä kuntosalille, joten oli onni onnettomuudessa, että juuri tänään olin päättänytkin mennä treenaamaan toiselle salille. Tai enhän nyt enää ollut menossa yhtään minnekään muualle kuin mahdollisimman kauas keskustasta.

Samalla puhelin alkoi täyttymään viesteistä. Toljotin niitä hetken, kunnes iski suuri huoli omasta pikkuveljestäni, joka tulee koulusta keskustan kautta kotiin. Soitin ensimmäisenä äidilleni ja itkua pidätellen takeltelin, että ovathan kaikki perheenjäsenet kotona juuri nyt. Olivathan he. Onneksi veljeni oli päässyt jo aikaisemmin koulusta.

Mulle iski bussissa sellainen epätodellinen pelon tunne, jota en ole ennen kokenut. Tai kylläpäs olen. Fiilis tuntui vähän samalta kuin silloin kun toinen pikkuveljeni kuoli. Sellainen suru, epätoivo ja shokki samaan aikaan. Nyt jälkeenpäin se tuntuu vähän naurettavalta, sillä mullehan ei edes käynyt mitään. Kai mä saan silti tuntea näin?

Meni tämän illan suunnitelmat uusiksi, sillä en ole pystynyt olla selaamatta somea. Hirveää spekulaatiota osassa, kun juuri mistään ei pystytä vielä olemaan varmoja. Jossain väitettiin, että Saksassakin olisi tapahtunut jotain, mutta en löytänyt siitä mitään tietoa. Miten tässä mielentilassa voi mennä edes nukkumaan?

Miten Turun tapahtumat vaikuttivat teidän elämäänne?
Shortly in English:

There was a stabbing attack at my home city today and I was there. I planned to post something else (that’s why I’m smiling in these pictures) but feeling angry and sad at the moment.

Ne IG:n törkyiset direct messaget

 

Postauksen legginssit täältä*

Nyt kun olen alkanut taas kirjoittamaan ahkerammin blogia ja päivittämään sitä myöden tiiviimmin sometilejäni, on Instagramin yksityisviestipuoli räjähtänyt aivan käsiin. Eikä kauhean hyvällä tavalla. Olen yrittänyt pitää tilini sporttisen tyylikkäänä, sillä en koe itseäni luontevaksi kameran edessä vähissä vaatteissa. Joskus tietysti saatan postata jonkin urheiluliivikuvan, mutta pääasiassa olen yrittänyt vältellä näitä. Ainakin sen verran, että profiilistani löytyisi jotain muutakin sisältöä kuin tissit. Tästä harkitsevaisuudesta huolimatta saan päivittäin useita törkyisiä yhteydenottoja Instagramin Direct Messagessa. Kaikkein hauskimmissa tarjotaan rahaa tai muuta vastiketta seksiä vastaan. Noh, vaihtokauppa sekin. En tosin ole ikinä ajatellut istuvani aarrearkun päällä.

Ennen Instagram-spämmejä olen elänyt todellisessa lintukodossa, sillä en ollut aikaisemmin kuullut puolistakaan näistä ”rahanansaintakeinoista” ja niihin liittyvistä termeistä. Esimerkkinä sponsoroinnit, sugarbabe ja hummus. Nämä yhteydenotot etenevät lähes aina aina samalla kaavalla. Henkilö A ottaa yhteyttä tekaistun profiilin kautta. Profiilista ei pysty päättelemään kuka tämä henkilö oikeasti on, sillä profiilissa ei ole julkaistu yhtäkään kuvaa tai muitakaan tietoja. Nämä profiilit seuraavat myöskin vain tietyntyyppisiä naisia riippuen profiilin taustalla olevan henkilön mieltymyksistä. Viestit tosin sitten saattavatkin olla erilaisia. Osa heittää omat törkyiset ehdotuksensa heti ensiviestistä lähtien ilmoille ja toiset juttelevat ensin niitä näitä. Ja kyllä — olen ollut ja olen edelleenkin niin naiivi, että saatan jopa vastata näihin. Niihin asiallisiin siis. En sen takia, että kaipaisin itsetunnon pönkitystä muilta kuin omalta mieheltäni, vaan siksi että minusta on kohteliasta vastata jos joku minulle viestittää. Tosin tämäkin on on vähenemään päin, sillä useimmiten vastaaminen on näiden tapausten vuoksi vain ajan tuhlausta.

En tiedä olenko vain vanhanaikainen, mutta en oikein ymmärrä mitä tällaisilla viesteilla haetaan. Onko oikeasti joku niin tyhmä, että lähtee tällaisiin mukaan? Entä toimiiko tämä niin, että kunhan tarpeeksi kauan haravoi niin joku nappaa kyllä kiinni? Huhujen mukaan kyllä. Rahalla saa ihmeellisiä asioita aikaan, itsekunnioituksesta viis. Nyt puhun niin tarjoajan kuin vastaanottajan itsekunnioituksesta. Vaikka olen monelle asialle varsin avoin enkä tyrmää helpolla, tämä vastikkeellinen vaihtokauppa on yksi niistä asioista, joita en pysty ymmärtämään. Onko joku oikeasti niin epätoivoisessa tilanteessa, että ei keksi muutakaan keinoa ansaita rahaa tai saada lämpöä?

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä? Oletteko itse kohdanneet tällaisia törkyviestejä?

*Sisältää mainoslinkkejä

Seuraa blogia FacebookissaInstagramissaBloglovinissa tai Blogit.fissä.

Miten kuvailisit itseäsi?

Ihanaa kesäkuun ensimmäistä päivää teille! Vasta äsken oli maaliskuun loppu ja nyt yhtäkkiä jo kesäkuu. Mihin tämä aikaa juoksee… Ilmat eivät ole tällä viikolla olleet kesäisen helteiset, mutta takataskussa painava Ruisrock-lippu lämmittää mieltä sitten sekin edestä. Ja ai niin, ollaanhan me menossa viikkoa ennen Ruissia katsomaan Gunnareita Hämeenlinnaan! Tiedossahan on siis vaikka mitä. Mutta asiaan.

Tämän päivän postauksen pohdinta sai alkunsa oman elämän tapahtumista ja ystäväni Even kirjoituksesta, jossa hän pohti millaisiin rooleihin jumitumme. Miten sä kuvailisit itseäsi, millaisia rooleja sulla on? Entä jos tutuiltasi kysyttäisiin, millaiseksi tyypiksi he kuvailisivat sinua? Vastaavatko ne toisiaan?  Roolitamme itseämme muun muuassa voimakkaampien luonteenpiirteiden, harrastusten ja aikaisemman historiamme kautta. Osa jopa tuntee olevansa ikuisia epäonnistujia lapsuuden koettelemusten takia eikä meinaa päästä niistä irti vielä myöhemmin aikuisenakaan. Ei ole siis ihme, että useat koulukiusatut tuntevat vielä vuosia myöhemmin olevansa jollain tasolla huonompia ihmisiä, vaikka tähän ei olisi mitään aihetta. Tämän arvostuksen puutteen huomaa erityisen nopeasti henkilöistä, jotka puhuvat itsestään todella rumasti.

Tämän kirjoituksen myötä lähdin pohdiskelemaan millainen tyyppi itse olen. Joku voisi kategorisoida minut tylsästi harrastukseni perusteella pelkäksi peppuaan tsiikailevaksi bikini fitness-prinsessaksi, kun taas itse näen paljon monipuolisemman Jaden. Löysin itsestäni paljon kontrasteja, joita luetellessani minun on hankalampa jakaa itseni ilmiselviin rooleihin. Yksi tällainen huomio on esimerkiksi kiinnostukseni laittautumista kohtaan versus saunanraikas flikka, joka ei todellakaan jaksa vaivautua meikkaamaan. Rakastan laittautumista ja kosmetiikkaa, mutta eipä minua juurikaan haittaa olla laittautumatta. Saatan toisaalta myös pukeutua tyttömäisen hempeästi samalla huudattaen kuulokkeista Slipknotia niin kovaa kuin lähtee tai salitreenin jälkeen syvennyn bussissa matkalla kotiin lukemaan artikkelia Natsi-Saksan julmuuksista tai Lähi-Idän sekasortoisesta tilanteesta. Illalla saatan rentoutua teinisarja Pretty Little Liarsia (myös Riverdale on kova!) katselemalla tai tutkimalla UX Designin uusimpia ulottuvuuksia. Harva tietää minustakaan näitä asioita, mutta silti elämäni näyttää ulospäin jonkun toisen silmin hyvin mustavalkoiselta.

Somessa saatan näyttäytyä fitness-roolissani, mutta se ei ole koko totuus. Olen kiinnostunut paljon muistakin asioista kuin vain kehonmuokkauksesta. Vaikka olenkin sitoutunut harrastukseeni, en aio ikinä istua stereotypisen fitness-harrastajan rooliin, jossa yksi urheilulaji on koko elämä. Minusta on ihanaa, että meillä kaikilla on omat ulottuvuutemme, jotka näkevät vain ne henkilöt, jotka meidät oikeasti tuntevat. Meidän tulisi rohkeasti tehdä juuri niitä asioista, jotka tuntuvat hyvältä ja olla sellaisia kun olemme. Olla siis sellaisia kuin me oikeasti olemme, ei sellaisia kuin meidän oletetaan olevan.

Miten lähtisit nyt tämän tekstin luettuasi kuvailemaan itseasi? Mitä asioista kertoisit itsestäsi uudelle tuttavuudelle ensimmäisenä? Entä viimeisenä? Oletko muuten koskaan pyytänyt ystäviäsi kuvailemaan sinua? Minä olen ainakin kerran ja se oli itseasiassa todella hauskaa kuunneltavaa.

Seuraa blogia Facebookissa, InstagramissaBloglovinissa tai Blogit.fissä.

 

css.php