My Best Tips for a Better Night’s Sleep
How to Hide Under Sporty Outfit
Nocco Omena & Fitness Classic
Create a Personal Wish List
5 tapaa tehdä treenaamisesta hauskempaa
Snack Tip: Protein Pudding

Fitness Outfits

How to Hide Under Sporty Outfit

Olipa hieman tahmea maanantaiaamu näin Fitness Classicin jälkeen! Eipä jaksanut tämä likka pukea edes kunnon ihmisten vaatteita töihin kun olin tänään niin naatti tuosta höykytyksestä. Koko viikonloppu meni aivan hujauksessa kun olin vuorotellen joko Noccon ständillä tai Sonjan kisahuoltajana. En ole ikinä ennen huoltanut ketään vaikka olen useampaan otteeseen itsekin kisannut. Huoltaminen on kisaamiseen verrattuna todella erilaista. Siinä saa aivan erilailla stressata toisen puolesta. Sonjalla esimerkiksi jäi takareiteen karmeat valkoiset läikät makuualustasta (väri imeytyi niistä kohtaa alustaan) ja mun piti luonnollisestikin korjata väri täydelliseksi. Meillä ei ollut omaa väriputelia ollenkaan mukana, sillä Sonja oli erikseen käynyt suihkurusketuksessa. Sain onneksi lainaksi ProTania, mutta läikät eivät peittyneet sillä millään. Sen jälkeen pistin kauhuissani Sonjan avopuolisolle Jevelle viestiä, että mitäs nyt tehdään ja sieltä tuli neuvo, että kyllä ne sitten kisaöljyillä tasoittuu. Noh, eipä auttanut öljykään. Hiki vaan valui mun otsalta kun edelleen oli törkeät läikät takareisissä… Sonja siinä katseli mua tyynen rauhallisesti ja minä esitin parhaani mukaan todella rauhallista huoltajaa, vaikka sisältä olin aivan kauhuissani kun en tiennyt mitä seuraavaksi kokeilisin 😀 Onneksi sain Bettina Gräsbeckiltä lainaksi JanTanaa ja se auttoi. Luojan kiitos!

Huoltajan tärkein tehtävä on pitää takahuoneessa homma hanskassa (tai ainakin uskotella niin), jotta kilpailija voi rauhallisin mielin valmistautua kisaan ilman mitään stressiä siitä, että nyt ei homma toimi. Uskalsin itse asiassa kertoa tästä Sonjalle vasta body fitness-kisan illalla ja hän ei ollut huomannut mitään 😀 Oli vain katsellut, että näyttääpä väri pahalta ja sitten vain luottanut siihen, että hoidan homman kun olin kerta niin rauhallinenkin siinä. Aika hyvin siis esitin!

Itselle jäi viikonlopusta todella hyvä, ehkä jopa hieman euforisen onnellinen fiilis päälle. Meillä on niin hyvä porukka Noccolla kasassa, että nuo messut eivät tunnu yhtään työltä, kun on jatkuvasti niin hauskaa ja siinä tapaa samalla niin siistejä tyyppejä. Tutustuin mm. ruotsalaiseen Denice Mobergiin, joka on aivan supersöötti tyttö. Tänään oli vähän tylsää palata omaan arkeensa tuollaisen reissun jälkeen. Superpaljon muuten kiitoksia kaikille, jotka tulitte Noccon ständille moikkailemaan mua. Olette ihania! <3

Myöhempi edit. Sonjan postauksen kisoista löydät täältä. Kannattaa käydä lukemassa!

Jos tykkäät seurailla mun tekemisiä blogin kautta, laita blogi seurantaan esimerkiksi Facebookissa, InstagramissaBloglovinissa tai Blogit.fissä.

Fitness Food

Nocco Omena & Fitness Classic

Ääk, täällä on kauheat pakkailut päällä, kun lähden viikonlopuksi Helsinkiin Fitness Classiciin. Kisaamaan en tietenkään ole tällä nykyisellä olomuodolla menossa, mutta lavan läheisyyteen kuitenkin eli huoltohommiin Sonjalle. Sonja kilpailee lauantaina ensimmäistä kertaa body fitness-kategoriassa beginners-sarjassa ja sunnuntaina yleisessä bikini fitnessissä. Saatanpa pyöriä jonkun hetken Noccon ständilläkin maistattelemassa ihania uutuuksia. Noccolta on tullut keväällä uutuutena tämä kofeiiniton omena ja piristävä Caribbean-maku. Caribbeania en ole itse vielä ehtinyt maistamaan (kuulemma todella hyvää sekin), mutta omenasta tuli hetkessä suosikkini. Se on todella maultaan todella raikas ja virkistävä.

Jos joku teistä ei vielä tiedä, Nocco on ennen treeniä käytettävä aminohappojuoma. Se sisältää BCAA:ta 3 g (kofeiinittomissa 5 g) sekä paljon muita vitamiineja, kuten B6-, B12-, D-vitamiinia sekä biotiinia ja niasiinia. Lisäksi siinä on virkisteenä kofeiinia, joten sen vuoksi sitä suositellaan ennen treeniä käytettäväksi treenijuomaksi nimenomaan sen virkistävan vaikutuksen vuoksi. Kahviakin toki voi ennen treeniä juoda, mutta en itse ainakaan tykkää kahvin mausta 😀 Multa kysytään usein onko Nocco palautusjuoma. Sitä se ei varsinaisesti ole, sillä siitä puuttuu palkkarin ominaisuudet kun siinä ei ole heraa ja hiilaria. Noccoa voi ostaa melkein mistä tahansa peruskaupasta sekä tietysti Fitnesstukulta*. Nuo kaksi uutuusmakua eivät ole kaikkialle edes myyntiin. Omenaa on myynnissä R-Kioskeilla, Fitnesstukulla ja kuntosaleilla, jotka ovat etukäteen tilanneet sitä omiin valikoimiinsa. Caribbeania löytyy rajoitetun ajan ainakin Fitnesstukulta, joistakin Keskon myymälöistä (Turussa Citymarket Kupittaa) ja hyvinvarustelluilta kuntosaleilta.

Oi vitsit, on varmasti aivan huikea viikonloppu tulossa! Odotan jo innolla, sillä olen ensimmäistä kertaa huoltohommissa jännittämässä toisen kilpailijan puolesta. On ollut todella hienoa seurata hänen kisadieettiään näin läheltä. Nyt kun olen seurannut toisen dieettiä täysin ulkopuolisen silmin, olen oppinut kisadieettaamisesta myös valtavasti itse. Kropasta näkee esimerkiksi aika selkeästikin sen, milloin se vaatii tankkausta ja milloin treenin keventäminen tulee tarpeeseen. Sitä on kun itse painanut dieetillä vain entistä kovempaa hommia ja stressannut siitä kun mitään ei tapahdu, vaikka höllääminen olisi siinä tilanteessa mahdollisesti paras vaihtoehto. Ensi kerralla olen dieetin suhteen sitten kaikin puolin viisaampi 😉

Tulkaahan Fitness Classicissa nykäisemään hihasta! Kiinnostaisiko teitä video kilpailuista? Voitaisiin mahdollisesti Jeven ja Sonjan kanssa kuvata vlogimainen yhteisvideo kisaviikonlopusta.

*Sisältää mainoslinkkejä

Seuraa blogia Facebookissa, InstagramissaBloglovinissa tai Blogit.fissä.

Fitness

5 tapaa tehdä treenaamisesta hauskempaa

Motivoidu ennen treeniä

Meillä kaikilla on niitä päiviä, jolloin treenaaminen ei kauheasti innostaisi, mutta jollain tavalla me aina itsemme sinne salille raahaamme. Jos treenifiilis meinaa olla mielialan mukainen, eli hieman laiska ja saamaton, kokeile motivoitumista. Mieti nyt etukäteen mitkä asiat saavat sulle sellaisen fiiliksen, että pitäisi päästä heti treenaamaan. Videot, tietynlainen musa tai jotain muuta? Itse saatan kuunnella autossa lempparirockia kovalla (täysillä) tai sitten uppoudun ennen treeniä hetkeksi katselemaan salin aulan sohvalla treeni- tai kisavideoita, joista mulle tulee samantien sellainen fiilis, että nyt mä menen ja teen parhaani.

Älä tee treenistäsi liian helppoa

Joskus on ihan kiva treenata kaikki lempiliikkeet yhdessä treenissä, mutta esimerkiksi mun kohdalla se ei ole pitkällä aika välillä kannattavaa. Jään silloin helposti omalle mukavuusalueelleni, jolloin treenistä tulee vain läpsyttelyä eikä se kehitä mihinkään. Kun treeniin suunnittelee pari oikeasti haasteellista osuutta, siihen saa kokonaisuudessaan ihan erilaisen tsempin ja keskittymiskyvyn päälle. Ja kuinka hyvä fiilis siitä tuleekaan kun on ylittänyt itsensä! Jos itsensä puskeminen tuntuu tuskalliselta, katso seuraava kohta.

Treenaa kaverin kanssa

Joskus kaverin kanssa treenailu menee pelkästään kuulumisten vaihdoksi, mutta kun sovitte treenin pelisäännöt etukäteen (ei turhaa jauhantaa, enemmän tsemppaamista, hieman pienimuotoista kettuilua, mikä vaan teillä parhaiten toimii), treenistä tulee aivan varmasti loistava! Treenaan itse esimerkiksi joka viikko kaverin kanssa etureisitreenin läpi, sillä en saisi yksin puskettua treeniä niin hyvin eteenpäin kuin toisen kanssa. Ai niin, ja vihaan myös sitä viiltävää etureisitreeniin liitettävää lihaskipua, joten toisen tuki tulee ehdottomasti tarpeeseen. Parhaimmat treenit saa aikaan yleensä ”samantasoisen” treenaajan kanssa, kun kummallakaan ei mene uuden opetteluun aikaa, vaan päästään heti kunnolla treenaamaan.

Treenaa valmentajan kanssa

Välillä on hyvä käydä valmentajan tai personal trainerin pakeilla päivittämässä omaa tietouttaan ja treeni-intensiteettiään. Uudet opit, tekniikat ja variaatiot eivät tule aina edes mieleen, joten joskus on kiva maksaakin siitä ilosta, että joku opastaa treenissä. Olen treenannut nyt valmentaja-Minnan lisäksi parin viikon välein Jeve Ojalan kanssa. Saan vedetyistä treeneistä aina ihan huippupaljon irti ja hyvä treenivire pysyy korkealla. Suosittelen kokeilemaan!

Tee lempparibiiseistäsi soittolista

Viimeinen kohta, mutta ei missään nimessä vähäisin, sillä mikä toisi paremman fiiliksen kuin bileet omissa kuulokkeissa? Olen tehnyt useamman eri listan Spotifyihin, joista sitten valitsen mielialan mukaan. Mut saattaakin usein nähdä laulamassa kesken sarjan tai muuten vain tamppaamassa jalkaa musiikin tahtiin 😉 Spotifyilla on muuten sellaisia Oma Mix-soittolistoja, jotka on rakennettu kuuntelemasi musiikin mukaan. Ovat todella hyviä listoja!

Puuttuuko listasta jokin olennainen kohta, joka saa juuri sun treenistä paremman?

Seuraa blogia Facebookissa, InstagramissaBloglovinissa tai Blogit.fissä.
css.php