Author

Jade-Yolanda

Browsing

Beauty tip: Avocado & banana facemask

Idea tähän luonnonmukaiseen kasvonaamioon lähti siitä kun mulla oli muutama päivä sitten todella harmittavainen päivä takana. Olen ottanut tällaisina päivinä tavaksi, että hemmottelen itseäni ja piristän mieltäni rankan päivän jälkeen tekemällä jotain mukavaa. Sen mukavan ei siis tarvitse olla mitään ruokaan tai materiaan liittyvää, vaan se voi olla ihan pieniä asioita, esimerkiksi kynsien lakkaamista omalla lempparilakallaan. Tai lempisarjaan uppoutumista syvälle paksuun vilttiin kääriytyneenä (en ehdi usein sarjoja katsomaan, joten siksi se on luksusta). Sellaista täysin omaa aikaa.

Tällä kertaa päädyin tekemään itselleni kasvonaamion. En aluksi millään meinannut keksiä miten sen tekisin, kun kylppärin kaapistakaan ei löytynyt yhtään tähän tarkoitukseen sopivaa tuotetta. No, jääkaapistapa löytyi! Tänään on siis jaossa reseptiä kirkastavaan ja koskeuttavaan kasvonaamioon, jonka ainekset löytyvät melkeinpä jo kotoa. Siihen tarvitaan vain avokadoa (omega-3, E-vitamiina sekä antioksidantit), hunajaa (antibakteerinen) ja liraus sitruunamehua (C-vitamiini) sekä banaania (beetakaroteeni ja kalium).

Avokado & Banaani -kasvonaamio

  • Avokado
  • 1 tl hunajaa
  • ½ sitruunan mehu
  • Banaani

Ohjeistus on superhelppo:
Sekoita raaka-aineet keskenään. Pese kasvot miedolla pesuaineella ja tuputtele kasvot puhtaiksi. Levitä naamio kasvoille. Anna sen vaikuttaa 10-15 minuuttia. Huuhtele naamio kädenlämpöisellä vedellä. Tadaa!

PS. Tämä kasvonaamio on sotkee aika paljon, joten ei ole yhtään hullumpi idea peittää hiukset esimerkiksi pyyhkeellä, jollet halua pestä niitä samana iltana.

This Avocado & Banana face mask is good for removing blemishes and brightening the skin. Both fruits are full of highly moisturizing and nourishing minerals that will benefit your skin. This little skin treat made my face soft and gave it lovely glow. I promise it doesn’t get easier than this! Everything you need is an avocado (great source of Omega-3, vitamin E & antioxidants), honey (antibacterial), lemon (vitamin C) and banana (beta-carotine and potassium).

Avocado & Banana Face Mask

  • Avocado 
  • 1 tsp honey 
  • Juice of half a lemon
  • Banana

This beauty tip is super easy:
Mix ingredients. Wash your face with mild soap and use a soft towel to pat it dry. Apply the mask to the entire face. Allow to absorb 10-15 minutes before rinsing off with lukewarm water without using any soap.

PS. This mask is quite sticky, make sure to pull back your hair to avoid your hair getting messed up with the mask.

If you like my posts, feel free to follow my blog on Bloglovin’, on Facebook or on Instagram.

Does the perfect body really exists

Aloitetaanko postaus kaunistelematta spoilaamalla vastaus? Vastaus on lyhyt ja ytimekäs: ei ole. Meillä naisilla, ja miksei miehilläkin, on käsittämättömän tarve tavoitella mahdottomia. Tai ainakin meillä nuoremmilla, jotka emme ole ehkä löytäneet vielä omaa itseämme ja kärjistetysti sanoen ainoa naisen vartalo, jonka olemme oman äitimme lisäksi nähneet, on se mitä saamme mediasta irti. Onneksi median paletti  tuntuu olevan jatkuvasti monipuolistumassa, mutta silti vaikeasti saavutettavia vartaloita (oli takana geenit, kova työ tai muut avusteet) pidetään vieläkin lähes poikkeuksetta tavoiteltavina. Tai ei meistä suurin osa varmaankaan oikeasti tavoittele mitään tietynlaista utopista vartaloa, mutta tuskastumme kyllä niiden kautta omaan normaaliuteemme. Saakeli kun tämä mekko olisi muuten täydellinen, mutta tää mun vatsamakkara pilaa tän kaiken. 

Mutta avaamaanpa postauksen aihetta tositarinan muodossa. Mua kiinnosti itseäni nuorempana erittäin paljon mallin työt. Se miksi kyseiset hommat kiinnostivat, sitä en tasan tarkkaa enää muista. Ehkä siksi, että olin aivan älyttömän kiinnostunut muodista ja televisiossa pyöri jatkuvasti Huippumalli haussa-ohjelma. Se jenkkiversio tietenkin. Sain unelman vietyä ajatuksen tasolta niinkin pitkälle, että pääsin näyttäytymään muutamissa arvostetuissa mallitoimistoissa.

Yhdessä mallitoimistossa todettiin heti aluksi mun pituuden, joka on muuten 173 cm, olevan aivan liian lyhyt ja lantiokin on aivan liian leveä. Muistan ikuisesti miten papereihin kirjoitettiin kissankokoisin kirjaimin lantion ympäryksen kohdalle 93 cm. Se varmaan ympyröitiin vielä punakynälläkin. Ehkä liioittelen. Kasvot olivat sentään persoonalliset. Olin ennen näyttäytymistä verrannut itseäni toimiston listoilla olevien samanpituisten tyttöjen mittoihin ja todennut niiden olevan meillä suurinpiirtein samat. Yhtäkkiä mittauksessa lantiolle pamahtikin viisi lisäsenttiä, joita sitten mittailin useaan kertaan kotona jälkikäteen vain todetakseni, että mittaus oli tehty jotenkin väärin. Loppujen lopuksi oli aivan sama miksi toimisto ei ollut kiinnostunut musta, sillä en olisi kuitenkaan täyttänyt alan vaatimuksia. Hoikkahan olin, mutta en tarpeeksi. Vartaloni ei ole ollut ikinä poikamaisen suora, vaan se on enemmänkin atleettinen. Olin vääränlainen. Tarinan opetuksena on se, että vertasin itseäni nuorena ja tyhmänä johonkin, mitä minun ei ollut mahdollista olla. Kuinka kuluttavaa, tuskastuttavaa ja täysin turhaa.

Fitness-kisojen myötä huomasin, että vartaloni on täydellinen juuri siihen. On reittä ja peppua, nyt salitreenamisen jäljiltä alkaa olla hartiaa ja olkapäätäkin. Ainakin vähäsen. Ja mä itseasiassa pidän olomuodostani sellaisenaan. Kilpailumielessä fysiikkalajeissa kroppa ei ole tietystikään ikinä valmis ja siinä urheilun suola onkin. On aina jotain kehitettävää, mutta se ei tarkoita ettei voisi olla samalla tyytyväinen ja rakastaa itseään. Ymmärrän kuitenkin siis hyvin jos tuskastuttaa tavoitella jotain minkä tavoitteleminen vie enemmän energiaa kuin antaa sitä. En missään nimessä sano, että ei saa tavoitella. Saa ja pitääkin, kunhan se antaa enemmän kuin ottaa.

Mulla on mennyt henkilökohtaisesti aika kauan hyväksyä, että olen hyvä juuri tällaisenä. Vartaloni ei ole täydellinen, mutta viihdyn muuten nahoissani. Ulkonäköni ei määrittele minua ihmisenä, tekoni ja sanani enemmänkin. Mulla voi olla hyvin selluliittiä reisissä ilman, että se tekee minusta huonompaa kuin kenestä muustakaan. Voin näyttää juuri siltä miltä tahdon ilman, että tuomitsen itseni vääränlaiseksi. Joku muu taas voi tuomita. Eri asia on se kiinnostaako mua se. Välillä toki mietin kun käyn kuntosalilla naisten salin puolella vilahtamassa, että näytänpäs näiden sirojen tyttöjen vierellä kauhealta mörssäriltä, mutta se on onneksi ohimenevää ♡

Täydellistä vartaloa ei siis ole olemassa, mutta normaaleita vartaloita on. Ja normaalius on myös täydellistä. 

Long story short – a perfect body doesn’t exist. Don’t get me wrong, there are some very beautiful people. We are just inundated with unrealistic images we see on media and place our hopes and dreams on the desire to one day look like them. With digital enhancement feeding the nation with images of perfect physiques, round butts, long legs and equal proportions many strive for this unachievable image. We are all built differently and our body’s won’t look same. Remember we are all perfect in our unique forms and should embrace ourselves completely as we are. Embracing your natural features and the shape you possess ♡

Shirt // Adidas (similar here)
Leggins // Six Deuce

 

Kuvat: Siiri Saarela
P
ostaus sisältää mainoslinkkejä

 

My first yoga session

Viimeiset vuodet fitneksen parissa ovat opettaneet paljon omista henkisistä voimavaroistani. Kisadieetillä olen ylittänyt oman jaksamiseni rajat monta kertaa, joten olen päättänyt, että nyt on aika opetella keinoja, joilla pystyn hektisen elämän keskellä painamaan jarrua sen ainaisen kaasun painamisen sijaan. Olen ottanut käyttööni monia erilaisia rauhoittumisharjoituksia ja treenimuotoja, joiden avulla olen löytänyt itsestäni myös erilaisia puolia. Olen nimittäin huomannut, että olen jonkin sortin stressiaddikti. Nautin suuresti siitä, että elämässä tapahtuu paljon asioita. Mieluiten samanaikaisesti. Välillä saattaa tapahtua jopa niin paljon, että väsähdän siihen huumaavaan tunteeseen, kun olen niin innoissani kaikesta. Vaikka homma olisi kuinka mieleistä, liiallinen kuormitus aiheuttaa omat ongelmansa. Tässä on muuten yksi syy miksen ole palaamassa tänä vuonna bikini fitness-lavoille, vaikka ennen vuodenvaihdetta olin toista mieltä. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Muiden rentoutuskeinojen lisäksi ajatuksissani on jo pitkään pyörinyt ajatus joogatunnille osallistumisesta. Joogassa minua kiinnostaa sen moninaiset terveysvaikutukset aina liikkuvuuden paranemisesta parempaan unen laatuun. Viime viikolla siirsin suunnitelmani ajatuksen tasolta toteutukseen ja kävin elämäni ensimmäisellä joogatunnilla. Kuinka rauhoittavaa se olikaan! Osallistuin tarkoituksella sellaiselle rauhalliselle, melko venyttelymäiselle tunnille. Mulla ei ollut juurikaan mitään ennakko-odotuksia joogan suhteen. Tai tavallaan oli. Tiesin, että liikkuvuuteni ei ole parhaalla mahdollisella tasolla, mutta yllätyin kuinka raskaita jotkin liikkeet ovat. Ainakin jos niitä ei pysty tekemään lihaskireyden takia oikein. Yksi tällainen liike on esimerkiksi alaspäin katsova koira, jossa olat ja rinta eivät antaneet millään periksi, jotta olisin saanut siirrettyä painopisteen tarpeeksi kunnolla taakse. Eikä jumeja löytynyt yksin hartioista! Myös takareidet ja pohkeet olivat järkyttävän jumissa. Ai ai…

Ensimmäinen tunti oli kuitenkin omasta kankeudestani huolimatta varsin hyvä kokemus! Onko täällä muitakin joogaan ihastuneita? Mitä keinoja sinä käytät rentoutumiseen?

Follow my blog on Bloglovin’, on Facebook or on Instagram.

css.php