Tasan kuukauden päästä alkaa ensimmäinen kesälomani, joka on jopa 4 viikkoa pitkä! Töitä nyt painettu pari vuotta täysipäiväisesti sen eteen ja olen lomasta tavallaan aika innoissani, vaikka tällä hetkellä ei askel paina niin paljoa, että lomalle olisi pakko päästä nythetivälittömästi. Stressiä ei siis juurikaan ole, vaan työt etenevät kivasti omalla painollaan. Yhtä asiaa kuitenkin kaipaan tällä hetkellä. Se on aika tehdä kaikkea extempore-kivaa. Lähteä tosta noin vaan vaikka kanoottiretkelle tai jotain. Täysipäiväisen työläisen arki kun etenee melkein kuin huomaamatta. Silleen rutinoituneesti töihin-treenaamaan-kauppaan-ruokaa-nukkumaan -toistolla.

Arjessa ei ole mielestäni mitään vikaa, itseasiassa pidän hyvinkin paljon omastani, mutta välillä sitä tulee leikiteltyä ajatuksella että mitä jos sitä olisikin aikaa tehdä (ja tietysti varaa) tehdä päivisin kaikkea muuta kuin mitä nyt tekee. Oikeasti varmaan tylsistyisin kuoliaaksi, sillä olen just sellainen tyyppi, joka kaipaa elämäänsä kaavamaisia rutiineita. Onneksi kesäloma on vaan pieni kevyt paussi työnteosta, jolloin pääsee totetuttamaan haaveitaan, mutta josta voi palata takaisin arkeen <3 Oli lomaa tai ei, kesä on mielestäni kuitenkin ihmisen parasta aikaa niin treenailun kuin muunkin elämän suhteen. Listasin tämän kunniaksei alle 5 väitettä miksi kesä on Suomen paras vuodenaika.

1. Kesällä on helpompaa syödä terveellistä ruokaa

Tai ainakin se tuntuu siltä, kun tori on pullollaan mitä ihanimpia kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kesäherkkuina syötävät varhaisperunat, herneet ja mansikat sekä henkilökohtaiset suosikkini kirsikat eivät jämähdä vatsan alueen pelastusrenkaaseen, toisin kuin talvella ahmittavat joulukinkku ja muut tuhdit suolaiset herkut. Kesäkuumalla ei muutenkaan maistu kovin raskas, rasvainen ruoka, vaan sitä tulee ihan huomaamattaan napattua ostoskärryyn kevyempää apetta. Grillissä valmistuvat nopeasti niin liha-kasvisvartaat maissinpalkoineen kuin kana ja grillattu tankoparsakin.

2. Kesälajit liikuttavat

Kesällä voi harrastaa todella paljon lajeja, joita Suomen ilmastossa on muuten hankala harrastaa. Parasta on, että niihin ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa, vaan voi lähteä vaikka fiiliksen mukaan suppailemaan, pelaamaan rantalentistä tai rullaluistelemaan. Aktiviteettien määrä tuntuu nousevan lämpötilan mukana ja esimerkiksi Turussa tarjotaan kaikkea mäkiautoilusta melontaan ja pesäpalloon. Itselläni olisi tavoitteena käydä kesällä ainakin pienellä melontaretkellä ja rullaluistelemassa. En tosin omista rulliksia vielä, mutta eiköhän sellaiset jostain vuokralle saa!

3. Luonto on kauneimmillaan

Mukaansatempaavien kesälajien lisäksi Suomen luonto aktivoi liikkumaan. Päiväretki läheiselle rannalle, lähialueen saariin tai ihan vaikka kotimetsään on mukavaa vaihtelua harmaalle kaupunkimaisemalle. Ostin muutama päivä sitten vaihtelun vuoksi toiselle kuntosalille kertoja ja tämä kyseinen kuntosali sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä kotoa. Nautin suuresti kun sain kävellä treenin jälkeen kotiin rauhoittavan metsäreitin läpi.

4. Vaatteita ei tarvitse montaa kerrosta

Suomen kesä on tunnettu vähälumisuudestaan, mutta onhan se silti monta kertaa miellyttävämpää pukea sateisella ilmalla ne pitkät housut päälle kuin änkeytyä talvipakkasilla kokonaiseen vaatekerrastoon toppavaatteineen. Välillä pääsee lähtemään kotoota treeneihin jopa ihan lyhyissä housuissa ja topissa! Mun suosikki on kuitenkin se kun voi käydä viemässä roskat ilman kenkiä.

5. Kelloon ilmestyy enemmän tunteja

Olenko ainoa, joka on tätä mieltä? Vaikka nukunkin edelleen erittäin hyvin, unentarpeeni on vähentynyt huomattavasti ja nyt olen saattanut herätä pirteänä jopa puolitoista tuntia ennen kellonsoittoa. Samalla tuntuu, että seinäkelloon olisi ilmestynyt muutama extratunti. Valoisina iltoina ei tosin myöskään nukahda niin helposti, jollei sitten pyri nukahtamaan täysin pilkkopimeässä makuuhuoneessa. Olotila tuntuu muutenkin virkeämmältä kuin marraskuun myrskyissä.

Oletteko te enemmän kesä- vai talvi-ihmisiä? Entä puuttuuko tästä listastani jotain olennaista?
Seuraa blogia Facebookissa, InstagramissaBloglovinissa tai Blogit.fissä.

Vastaa

css.php